Siirry suoraan sisältöön

Miksi ruoka pakataan?

Pakkaus suojaa kolhuilta, hapelta, bakteereilta, kuivumiselta sekä kostumiselta. Suojakaasuun pakattujen elintarvikkeiden myyntiaika voidaan kaksinkertaistaa ilman säilöntäaineita. Pakkaamattomien elintarvikkeiden hävikki on huomattavasti suurempi kuin oikein pakattujen.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO totesi raportissaan jo vuonna 2011, että kehitysmaissa elintarvikkeista pilaantuu jopa 50 % ennen kuluttamista – hävikki aiheutuu puutteellisesta pakkaamisesta. Euroopassa vastaava luku on kolme prosenttia.

Pakkaamalla elintarvikkeet oikein ja kuluttajien kannalta sopivankokoisiin pakkauksiin pienennetään kotitalouksista hukkaan menevien elintarvikkeiden määrää.

Pakkaamisen osuus elintarviketuotteiden ympäristövaikutuksesta on vain 5 – 15 %, kun esimerkiksi maanviljelyn osuus on 50 % ja lannoitteiden 22 %. (Lähde: MTT, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus)

Lue lisää esitteestä Muovipakkaus: Luotu Suojaksi.
Aika pakkaus video kertoo miksi muovipakkaus on hyvä valinta.

Hyvällä pakkaussuunnittelulla pakkauksia kehitetään vielä paremmin kiertäviksi.

Lue lisää

Muovipakkaus: Luotu suojaksi -esite kertoo miksi pakataan ja mitä hyötyä pakkaamisesta on.

Opas kierrätyskelpoisen muovipakkauksen suunnitteluun